Enkeleitä, onko heitä?

Nääs kun eilen illalla kun mentiin nukkumaan, Ivà tuli silmät lautasen kokosina kysymään multa (olin vielä olkkarissa lopettelemassa räpellystä), että oonko mä laittanu enkelin sen sängylle. Mä olin ihan että mitvit, ootko nappaillu valiumit vahingossa tänään? (Ivàlla siis huomenna leikkaus, sen pitää ottaa tänään illalla ja huomenna aamulla valiumii). Se sano, että ei, kun mun sängyllä on enkeli (no vähän ajattelin, että mun pitää lopettaa Ghost Whispererin ja Supernaturalin kattominen), ja käski kattomaan (kai se luuli, että mä oon hurahtanu ja halusin siunata sitä ennen leikkausta tjtn...).

Siinä sen tyynyn kohalla (sillä ei oo tyynyä) oli nätisti suoraan ja ihan keskelle patjaa aseteltuna hopeenvärinen enkelikirjanmerkki/koriste/mikälie. Sen sininen nauha oli nätisti laitettu V:n muotoon sen pään yläpuolelle. Ivà oli ihan X-Files tunnelmissa, mutta mä aloin nauraa. Ai miks? No siks, että ko. enkelin mulle anto mummo muistaakseni toissajouluna, ja koska me ei olla mitenkään uskonnollisia (Ivà on ateisti, mä oon nimellinen luterilainen, non-practising), mä laitoin sen sängynpäädyn takana olevalla hyllyllä olevaan purkkiin. Ja jompikumpi pönttökissoista oli sen sit kaivanu sieltä (niillä on kummallakin pakkomielle kaikkeen mikä muistuttaa a) tikkua b) narua, voitte arvata, ettei passaa unohtaa neulomuksia niiden ulottuville...).

Mutta joo, olihan se aika spookya, kun se oli niin kauniisti aseteltu siihen keskelle... Oltiin nimittäin perhelounaalla eilen just puhuttu kummituksista ja enneunista ja siitä, kuka oli nähny kenetkin just sen kuoleman jälkeen, tietämättä, että se oli just kuollu...